Yrjö Jahnssonin kansainvälinen taloustiedepalkinto Ran Spieglerille ja Michele Tertiltille

Vuoden 2017 Yrjö Jahnsson Award in Economics –palkinto myönnetään Ran Spieglerille (Tel Aviv University) ja Michele Tertiltille (University of Mannheim).

Ran Spieglerin taloustieteellinen tutkimustyö on keskittynyt peliteoreettisiin (game theory) kysymyksiin, kuten rajoittuneeseen rationaalisuuteen. ”Hänen tutkimuksiaan on sovellettu mm. kuluttajan käyttäytymisen ja toimialan taloustieteen tarkasteluissa”, Yrjö Jahnssonin säätiön tutkimusjohtaja Terhi Maczulskij kertaa valintakomitean päätöstä. Spieglerin tutkimuksia on julkaistu arvostetuimmissa taloustieteen aikakauskirjoissa, joista mainiten mm. Econometrica, Journal of Economic Theory, Review of Economic Studies ja American Economic Review. Spiegler on väitellyt Tel-Avivin yliopistossa vuonna 1999, jossa hän toiminut professorina vuodesta 2009 lähtien.

Michele Tertilt saa palkinnon taloustieteellisestä tutkimuksestaan, joka liittyy paitsi perhe-elämään, myös kotitalouksien rahoitusmarkkinoihin. ”Valintakomitea perusteli palkintoa sillä, että Tertiltin tutkimusten ansiosta ymmärretään paremmin syntyvyydestä, kuluttajan luottotappioriskistä ja sukupuolten rooleista makrotaloudessa”, sanoo Terhi Maczulskij. Tertilt on julkaissut tutkimuksiaan arvostetuimmissa aikakauskirjoissa, kuten Journal of Economic Theory:ssä, Quartley Journal of Economics:ssa, Econometrica:ssa ja American Economic Review-lehdessä. Hän on väitellyt Minnesotan yliopistossa vuonna 2003. Nykyään hän toimii professorina Mannheimin yliopistossa.

”Yrjö Jahnssonin säätiö valitsee Yrjö Jahnsson Award in Economics -palkinnonsaajan yhteistyössä Euroopan taloustieteilijöiden yhdistyksen (European Economic Association, EEA) kanssa. Palkinnon valintakomitean jäseninä vuonna 2017 olivat taloustieteen professorit Mark Armstrong, Armin Falk, Helene Rey, Kjetil Storesletten ja Hannu Vartiainen”, kertoo säätiön toiminnanjohtaja Elli Dahl.

Palkinto myönnetään enintään 45-vuotiaalle taloustieteilijälle, jonka panos eurooppalaisessa taloustieteessä on merkittävä. Palkinnonsaajat kutsutaan Suomeen luennoimaan. Ensimmäinen palkinto jaettiin vuonna 1993 Jean-Jacques Laffontille ja Jean Tirolelle. Palkinnon suuruus on 20 000 euroa.

Yrjö Jahnssonin säätiö on yksi merkittävimmistä taloustieteellisen tutkimuksen yksityisistä rahoittajista Suomessa. Säätiön perusti vuonna 1954 kouluneuvos Hilma Jahnsson.

 

Lisätietoja palkinnonsaajista:

Terhi Maczulskij
tutkimusjohtaja
puh. 050 323 0180
etunimi.sukunimi@yjs.fi

Lisätietoja palkinnosta ja säätiöstä:

Elli Dahl
toimitusjohtaja
puh. 050 327 0831
etunimi.sukunimi@yjs.fi

Yrjö Jahnssonin säätiö sr 2023 © Kaikki oikeudet pidätetään.

Yrjö Jahnssonin säätiö sr 2023 ©
Kaikki oikeudet pidätetään.