Tiedotteet

Lahjoitukset

Sääntöjensä mukaan Yrjö Jahnssonin säätiö voi vastaanottaa lahjoituksia, testamentteja ja avustuksia. Säätiö voi myös vastaanottaa erikoisia rahastoja, jotka luovutetaan erikoisehdoin käytettäväksi tarkoituksiin, jotka ovat sopusoinnussa säätiön oman tarkoituksen kanssa.
 
Verohallitus on 22.1.2010 antamallaan päätöksellä nimennyt Yrjö Jahnssonin säätiön edelleen vuosiksi 2010-2014 sellaiseksi säätiöksi, jolle tehdyn vähintään 850 euron ja enintään 25 000 euron suuruisen rahalahjoituksen toinen yhteisö saa vähentää tulostaan verotuksessa.
 
Näin saadut rahat on käytettävä tieteen tukemiseen. Vuosittain verohallitukselle on selvitettävä kuinka paljon lahjoituksia on saatu ja miten ne on käytetty.
 
Säätiön hallitus on määritellyt lahjoituksien vastaanottamiselle seuraavat ehdot:
 
1. Lahjoitetut varat voidaan käyttää vain säätiön sääntöjen mukaisiin tarkoituksiin.
 
2. Voidaan sopia, että varat käytetään joko kansantaloustieteen, lääketieteen tai terveystaloustieteen taikka näiden jonkun osa-alueen tukemiseen.
 
3. Voidaan perustaa erillinen nimikkorahasto, jonka vähimmäispääoma on 100 000 euroa. Hallitus voi säilyttää rahaston pääoman indeksitarkistuksin.
 
4. Nimikkorahastosta myönnetään vain apurahoja.
 
5. Apurahan saajat päättää säätiö.
 
6. Varojen sijoittamisen hoitaa säätiö omien sääntöjensä ja päätöstensä mukaisesti.
 
Lahjoituksen vastaanottamisesta voidaan myös kieltäytyä esimerkiksi siinä tapauksessa, että lahjoitukseen liitetään ehtoja, jotka eivät ole hyväksyttäviä.