Tiedotteet
Yhteenveto vuoden 2009 apurahoista
TIEDOTE
16.12.2009
YRJÖ JAHNSSONIN SÄÄTIÖN APURAHAT 2009
Yrjö Jahnssonin säätiö on myöntänyt ja varannut vuoden 2009 aikana kansantaloustieteen, lääketieteen ja terveystaloustieteen tutkimuksen tukemiseen apurahoina ja varauksina yhteensä noin 2,2 miljoonaa euroa. Kansantaloustieteeseen käytetään tästä summasta noin 1.210.000 euroa, lääketieteeseen noin 625.000 euroa ja terveystaloustieteeseen noin 380.000 euroa. Yrjö ja Hilma Jahnssonin perustamien koulujen ylioppilaille myönnettiin 7.500 euron määrällä kannustusstipendejä.
Kansantaloustieteessä myönnettiin 38.000 euroa professori Markus Jäntille suomalaisen kehitysavun vaikuttavuuden arviointiin. Ekonometriseen analyysiin perustuva hanke toteutetaan Mosambikissa. Akatemiaprofessori Hannu Nurmen johtamaa julkisen valinnan huippututkimusyksikköä tuettiin 57.000 eurolla. Apurahalla tuetaan monitieteisen hankkeen kansantaloustieteilijöitä. Professori Mikko Puhakalle myönnettiin 47.000 euroa limittäisten sukupolvien mallien tutkimukseen Pennsylvanian yliopistossa. KTT Jani Luoto sai 50.000 euron Yrjö Jahnsson Fellowship -apurahan Cambridgen yliopistossa tapahtuvaan, aikasarjaekonometriaa käsittelevään tutkimustyöhön. Säätiö on jo aiemmin sitoutunut tukemaan Helsingin kauppakorkeakoulun energia- ja ympäristötalouden tutkimusta 2012 asti 50.000 eurolla vuodessa.
Lääketieteen puolella suurimmat apurahat - 40 000 euroa kumpikin - saivat professori Timo Strandberg Oulusta ja dosentti Elina Toskala Helsingistä. Strandbergin tutkimus käsittelee keski-iän elintapojen vaikutusta vanhuusikään ainutlaatuisen tutkimusaineiston avulla (Helsingin johtajatutkimusaineisto). Toskalan kansanterveydellisesti merkittävän tutkimuksen tavoitteena on mm. löytää nenän limakalvolta merkkiaineita, jotka ennustavat passiivisen tupakoinnin aiheuttamia muutoksia keuhkoissa.
Terveystaloustieteessä sitouduttiin tukemaan erikoissairaanhoidon vaikuttavuustutkimusta 55.000 eurolla vuodessa kolmen vuoden ajan. Hanke toteutetaan yhteistyössä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin tutkimusyksikön kanssa ja tavoitteena on luoda toimintamalli, jolla tietyn hoidon vaikuttavuutta potilaan elämänlaatuun ja terveydenhuollon kustannuksiin voitaisiin rutiininomaisesti seurata. Helsinkiläiselle Professori Jukka Pirttilälle myönnettiin 30.000 euroa hankkeeseen, jossa tutkitaan elintarvikeverotuksen vaikutusta ylipainoon, tulonjakoon ja hyvinvointiin.
Yrjö Jahnssonin säätiö on yksi Suomen suurimmista apurahoja jakavista säätiöistä ja merkittävin kansantaloustieteellisen tutkimuksen yksityinen rahoittaja. Yrjö Jahnssonin säätiö on itsenäinen ja täysin riippumaton.
Vuoden 2009 apurahojen saajat on luettavissa säätiön kotisivuilta osoitteessa www.yjs.fi.
Lisätietoja antaa säätiön tutkimusjohtaja, professori Hannu Vartiainen puh. 040 720 6808, sähköposti hannu.vartiainen@yjs.fi.
Kunnioittaen
Yrjö Jahnssonin säätiö
Arto Alho
VT, säätiön asiamies, puh. 0400 512 343, sähköposti arto.alho@yjs.fi
