Yrjö Jahnssonin säätiö (YJS) on tukenut taloustieteellistä, lääketieteellistä ja terveystaloustieteellistä tutkimusta lähes 2,5 miljoonalla eurolla vuonna 2025. Apurahoja, stipendejä ja palkintoja myönnettiin yhteensä 153 henkilölle tai työryhmälle.
Tänään on julkistettu kaikki YJS:n vuoden 2025 apurahansaajat. Apurahansaajat löytyvät tästä linkistä.
Apurahoja myönnettiin taloustieteellisiin tutkimuksiin, joissa selvitetään mm. kotitalouksien ylivelkaantumista, tulonsiirtojen yhteiskunnallisia vaikutuksia, työpaikalla tapahtuvia rikoksia ja niiden seurauksia, etätyön vaikutuksia sekä maahan muuttaneiden työmarkkinatulemia ja maahanmuuttopolitiikan vaikutuksia.
Apurahoja myönnettiin lääketieteellisiin tutkimuksiin, joissa selvitetään mm. syömishäiriötä ja niiden yhteisesiintyvyyttä neuropsykiatristen häiriöiden kanssa, varhaisia riskitekijöitä lapsuusiän allergisten sairauksien taustalla, ruskean rasvan immuunisoluprofiilia ja sen merkitystä lihavuudessa, terveellisten elämäntapojen vaikutusta dementian ehkäisyyn sekä lasten fyysisen kunnon, elintapojen, ruutuajan ja motoristen taitojen merkitystä aivoterveyteen.
Apurahoja myönnettiin terveystaloustieteellisiin tutkimuksiin, joissa selvitetään mm. lastensuojelun vaikuttavuutta, alkoholipolitiikan vaikutuksia terveyteen, mielenterveysjärjestelmän reformin vaikutuksia itsemurhiin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin sekä suomalaisen apteekkijärjestelmän kilpailua ja regulaatiota.
Kaikille apurahanhakijoille lähetetään sähköpostitse säätiön päätös.
Lämpimät onnittelumme apurahan saaneille!
Lisätietoja antaa säätiön toiminnanjohtaja Elli Dahl, etunimi.sukunimi@yjs.fi.
Yrjö Jahnssonin säätiö tukee taloustieteellistä, terveystaloustieteellistä ja lääketieteellistä tutkimusta. Historiansa aikana säätiö on tukenut tiedettä yli 110 miljoonalla eurolla.
YRJÖ JAHNSSONIN SÄÄTIÖ SR
