
Kansleri Jaakko Hongon nimeä kantavassa tilaisuudessa torstaina 21.8. presidentti Sauli Niinistö puhui aiheesta ”Globaali muutos – kestääkö Eurooppa?”.
Presidentti Niinistö puhui Euroopan turvallisuudesta ja siitä, että suuressa osassa Eurooppaa rauhaa ja turvaa pidetään taattuina ja itsestäänselvinä asioina, joista ei tarvitse huolehtia tai joiden eteen ei tarvitse tehdä mitään. Hänen mukaansa yhteismarkkinoiden lisäksi pitäisi ymmärtää myös yhteisturvallisuuden merkityksen ja sen, että tekoja turvallisuuden eteen tarvitaan.
Presidentti Niinistöä Aalto-yliopisto Töölöön oli saapunut kuulemaan 600 kutsuvierasta ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnia.
Tilaisuus oli Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiön ja Yrjö Jahnssonin säätiön järjestämä.
Luentosarja perustettiin vuonna 1997 kunnioituksena merkittävän talouselämän vaikuttajan ja kauppa- ja taloustieteellisen tutkimuksen edistäjän Jaakko Hongon (1922-2006) elämäntyölle. Honko oli Yrjö Jahnssonin säätiön pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja ja Kauppakorkeakoulun kansleri.
Tilaisuudessa jaettiin myös Jaakko Honko -mitalit seuraaville henkilöille: Evli Growth Partnersin johtaja Riku Asikaiselle, Svenska handelshögskolanin rehtori Ingmar Björkmanille, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Minna Halmeelle, hallitusammattilainen Kaisa Hietalalle, Danske Bankin tutkimuksesta vastaava johtaja Heidi Schaumanille sekä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Otto Toivaselle.

Jaakko Honko -mitalit voidaan myöntää henkilöille, jotka ovat merkittävällä tavalla vaikuttaneet elinkeinoelämän tai kauppa- ja taloustieteellisen tutkimuksen edistämiseen ja/tai ansioituneet Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiön tai Yrjö Jahnssonin säätiön toiminnassa.
Luentosarjan aiempina luennoitsijoina ovat olleet Horst Albach, Sirkka Hämäläinen, Vesa Vainio, Seppo Honkapohja, Aatto Prihti, Mikko Kosonen, Bengt Holmström, Matti Alahuhta, Erkki Liikanen, Risto Siilasmaa, Björn Wahlroos ja Kaisa Hietala.
Lue lisää ja katso kuvia Aalto-yliopiston sivuilta.