Professoripoolin apurahat haettavissa 1.3.-28.3.

Vuoden 2013 hakukierros on käynnistynyt. Haettavana ovat apurahat tutkimusjaksoille kalenterivuonna 2014 ja lukuvuonna 2014–2015.

Säätiöiden professoripooli on Yrjö Jahnssonin säätiön ja 16 muun säätiön yhteinen määräaikainen apurahapooli professoreiden tutkimusmahdollisuuksien lisäämiseksi. Poolin kautta myönnetään apurahoja 12 kuukautta kestävän tutkimusjakson rahoittamiseksi yhdessä yliopiston kanssa. Professorin tutkimusjakson aikana professorin työnantajana oleva yliopisto maksaa bruttopalkasta 55 %. Apurahan määrä vastaavana aikana on kaikille professoreille 25 000 euroa riippumatta professorin todellisesta henkilökohtaisesta palkasta.

Poolista apurahaa voi hakea suomalaisessa yliopistossa vakinaisesti työskentelevä professori, jonka yliopisto sitoutuu vapauttamaan hallinnosta ja opetuksesta vuoden ajaksi. Apuraha myönnetään tutkimukseen ja tutkimusta edistäviin tarkoituksiin.

Säätiöiden professoripoolin haku järjestetään kerran vuodessa. Poolin haku on avoin kaikilla tieteen aloilla.

Lisätietoja ja hakuohjeet löytyvät poolin kotisivuilta.

Yrjö Jahnssonin säätiö sr 2023 © Kaikki oikeudet pidätetään.

Yrjö Jahnssonin säätiö sr 2023 ©
Kaikki oikeudet pidätetään.