Yrjö Jahnssonin kansainvälinen taloustiedepalkinto Botond Köszegille

Vuoden 2015 Yrjö Jahnsson Award in Economics –palkinto myönnetään professori Botond Köszegille (Central European University, Budapest, Unkari).
Botond Kőszegi

Botond Kőszegi saa palkinnon taloustieteellisistä tutkimuksistaan, joita hän on tehnyt käyttäytymistaloustieteellisiin (behavioral economics) kysymyksiin liittyen. Hän on myötävaikuttanut sekä käyttäytymistaloustieteen kehitykseen että soveltanut sitä mm. sopimusteoreettisiin kysymyksiin. Hänen tutkimuksiensa ansiosta ymmärretään paremmin esimerkiksi syitä sille, miksi ihmisillä on taipumus ns. tappiokammoon (loss aversion).

Botond Kőszegin kehittämiä käyttäytymistaloustieteellisiä lähestymistapoja on sovellettu mm. huutokauppojen, yritysten hinnoittelupäätösten, työn tarjonnan ja säästämispäätösten tarkasteluissa. Hänen tutkimuksiaan on julkaistu arvostetuimmissa taloustieteen aikakauskirjoissa, kuten mm. American Economic Review:ssa, Quarterly Journal of Economics:ssa ja Journal of the European Economic Association -lehdessä. Botond Kőszegi on väitellyt MIT:sta vuonna 2000 ja työskennellyt aiemmin mm. Berkeleyn yliopiston professorina.

Yrjö Jahnssonin säätiö valitsee Yrjö Jahnsson Award in Economics -palkinnonsaajan yhteistyössä Euroopan taloustieteilijöiden yhdistyksen (European Economic Association, EEA) kanssa. Palkinnon valintakomitean jäseninä vuonna 2015 ovat taloustieteen professorit Mark Armstrong, Tim Besley, Helene Rey, Juuso Välimäki ja Fabrizio Zilibotti.

Palkinto myönnetään enintään 45-vuotiaalle taloustieteilijälle, jonka panos eurooppalaisessa taloustieteessä on merkittävä. Palkinto on jaettu vuodesta 1993 alkaen. Viimeksi se jaettiin vuonna 2013, jolloin sen saivat ranskalaiset taloustieteilijät Thomas Piketty ja Hélène Rey. Palkinnon suuruus on 20 000 euroa.

Yrjö Jahnssonin säätiö on yksi merkittävimmistä kansantaloustieteellisen tutkimuksen yksityisistä rahoittajista Suomessa. Säätiön perusti vuonna 1954 kouluneuvos Hilma Jahnsson.

 

Lisätietoja

Juuso Välimäki
Professori
puh. 040 353 8182
juuso.valimaki@aalto.fi

Ari Hyytinen
Tutkimusjohtaja
puh. 0400 777 086
etunimi.sukunimi@yjs.fi

 

Lisätietoja palkinnosta ja säätiöstä

Elli Dahl
Toimitusjohtaja
puh. 050 327 0831
etunimi.sukunimi@yjs.fi

Yrjö Jahnssonin säätiö sr 2023 © Kaikki oikeudet pidätetään.

Yrjö Jahnssonin säätiö sr 2023 ©
Kaikki oikeudet pidätetään.