Yrjö Jahnssonin säätiön kansainvälinen taloustiedepalkinto Oriana Bandieralle ja Imran Rasulille

Vuoden 2019 Yrjö Jahnsson Award in Economics –palkinto myönnetään italialaiselle Oriana Bandieralle (London School of Economics) ja englantilaiselle Imran Rasulille (University College of London).

Yrjö Jahnsson Award in Economics -palkinto jaetaan Oriana Bandieran ja Imran Rasulin yhteistutkimuksesta, joka on keskittynyt soveltavaan mikrotaloustieteeseen, kuten työpaikoilla suoritettaviin kenttäkokeisiin. Heidän yhteistutkimuksellaan on ollut vahva kontribuutio erityisesti henkilöstön taloustieteen (ns. personnel economics) alalla.

”Valintakomitea perusteli palkintoa sillä, että Bandieran ja Rasulin tutkimusten ansiosta ymmärretään paremmin esimerkiksi sosiaalisten suhteiden vaikutuksista kannustimiin”, sanoo Yrjö Jahnssonin säätiön tutkimusjohtaja Terhi Maczulskij.

Bandieran ja Rasulin yhteistutkimuksia on julkaistu arvostetuimmissa taloustieteen aikakauskirjoissa, joista mainiten mm. Economic Journal, Quartely Journal of Economics, Review of Economic Studies ja Econometrica. Bandiera on väitellyt Boston Collegesta vuonna 2000, ja nykyään hän toimii professorina LSE:ssä (London School of Economics). Rasul on puolestaan väitellyt LSE:stä vuonna 2003 ja nykyään hän toimii taloustieteen professorina University of College Londonissa.

”Olemme iloisia voidessamme palkita lahjakkaita taloustieteilijöitä. Tietenkin kutsumme palkinnonsaajat jälleen luennoimaan Helsinkiin ja tapaamaan suomalaisia taloustieteilijöitä”, kertoo säätiön toiminnanjohtaja Elli Dahl.

Yrjö Jahnssonin säätiö valitsee Yrjö Jahnsson Award in Economics -palkinnonsaajan yhteistyössä Euroopan taloustieteilijöiden yhdistyksen (European Economic Association, EEA) kanssa. Palkinnon valintakomitean jäseninä vuonna 2019 olivat taloustieteen professorit Orazio Attanasio, Armin Falk, Eliana la Ferrara, Kjetil Storesletten ja Hannu Vartiainen.

Palkinto myönnetään taloustieteilijälle, jonka panos eurooppalaisessa taloustieteessä on merkittävä. Ensimmäinen palkinto jaettiin vuonna 1993 Jean-Jacques Laffontille ja Jean Tirolelle. Palkinnon suuruus on 20 000 euroa.

Yrjö Jahnssonin säätiö on yksi merkittävimmistä taloustieteellisen tutkimuksen yksityisistä rahoittajista Suomessa. Säätiön perusti vuonna 1954 kouluneuvos Hilma Jahnsson.

Lisätietoja palkinnonsaajista:

Terhi Maczulskij

tutkimusjohtaja
puh. 050 323 0180
etunimi.sukunimi@yjs.fi

Lisätietoja säätiöstä:

Elli Dahl

toiminnanjohtaja
puh. 050 327 0831
etunimi.sukunimi@yjs.fi

Lisää tietoa myös EEA:n sivuilta.

Yrjö Jahnssonin säätiö sr 2024 © Kaikki oikeudet pidätetään.

Yrjö Jahnssonin säätiö sr 2024 ©
Kaikki oikeudet pidätetään.