Vuoden 2021 Yrjö Jahnsson Award in Economics –palkinto myönnetään portugalilaiselle Ricardo Reisille ja brittiläis-argentiinalaiselle Silvana Tenreyrolle. Molemmat ovat taloustieteen professoreita London School of Economicsissa.
Palkinto jaetaan Ricardo Reisin ja Silvana Tenreyron kesken. Molempien tutkimusteemat keskittyvät makrotaloustieteeseen.
”Valintakomitea perusteli palkintoa sillä, että molempien tutkijoiden panos eri makrotaloustieteen kysymyksiin on ollut uraauurtavaa,” sanoo Yrjö Jahnssonin säätiön tutkimusjohtaja Terhi Maczulskij.
”Reisin tutkimusten ansiosta ymmärretään paremmin mm. makrotaloustieteen mallinnuksesta, verotuksen roolista talouden vakauttajana ja rahoitusmarkkinakysymyksistä. Reis on ollut tuomassa myös ns. sticky information -käsitettä makrotaloustieteelliseen mallinnukseen.”
”Tenreyro on puolestaan tutkinut erityisesti rahoitusmarkkinoita ja kansainvälistä taloutta. Hänen tutkimustensa ansiosta ymmärretään paremmin mm. sitä, miten kansainvälinen kauppa ja teknologinen muutos auttavat maita hajauttamaan makrotaloudellisia shokkeja.”
Reisin tutkimuksia on julkaistu arvostetuimmissa taloustieteen aikakauskirjoissa, joista mainiten mm. The Quartely Journal of Economics, Review of Economic Studies ja Econometrica. Tenreyron tutkimuksia on julkaistu mm. American Economic Review, The Quartely Journal of Economics ja Review of Economics and Statistics -sarjoissa.
Yrjö Jahnssonin säätiö valitsee palkinnonsaajan yhteistyössä Euroopan taloustieteilijöiden yhdistyksen (European Economic Association, EEA) kanssa. Palkinnon valintakomitean jäseninä vuonna 2021 olivat taloustieteen professorit Philippe Aghion, Oriana Bandiera, Orazio Attanasio, Morten Ravn, Hannu Vartiainen ja Jaume Ventura.
Palkinto myönnetään taloustieteilijälle, jonka panos eurooppalaisessa taloustieteessä on merkittävä. Ensimmäinen palkinto jaettiin vuonna 1993 Jean-Jacques Laffontille ja Jean Tirolelle. Palkinnon suuruus on 20 000 euroa. Palkinnonsaajat kutsutaan Suomeen luennoimaan ja tapaamaan suomalaisia taloustieteilijöitä.
Yrjö Jahnssonin säätiö on yksi merkittävimmistä taloustieteellisen tutkimuksen yksityisistä rahoittajista Suomessa. Säätiön perusti vuonna 1954 kouluneuvos Hilma Jahnsson.
Valintakomitean perustelut: Yrjö Jahnsson Award in Economics 2021
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Elli Dahl, 050-3270831, elli.dahl@yjs.fi.
Ricardo Reis ja Silvana Tenreyro