Antti Suvannon kirjoittama historiateos Uudelle vuosituhannelle – Yrjö Jahnssonin säätiö 2000–2024 kokoaa Yrjö Jahnssonin säätiön 2000-luvun vaiheet.
Uusi historiateos Yrjö Jahnssonin säätiön 2000-luvusta julkaistiin joulukuussa säätiön 70-vuotisjuhlassa. Kirjan on kirjoittanut säätiön hallituksen entinen puheenjohtaja, valtiotieteen tohtori Antti Suvanto.
2000-luku on ollut säätiössä merkittävien muutosten aikaa, ja näiden vuosien läheiselle tarkastelulle nähtiin säätiössä selkeä tarve. Edellinen säätiön historiateos, Antti Kuusterän kirjoittama Kivitalot tieteen tukena, julkaistiin jo vuonna 2004.
Uudelle vuosituhannelle – Yrjö Jahnssonin säätiö 2000–2024 perustuu pääosin kirjallisiin lähteisiin. Kirjaa varten Suvanto kävi läpi kaikki säätiön hallituksen pöytäkirjat 2000-luvulta.
“Työ aineiston parissa oli intensiivistä, mutta tällaista teosta ei voi perustaa muisteluiden varaan. Halusin tehdä kirjan, joka perustuu luotettaviin lähteisiin”, Suvanto kertoo.
2000-luku mullisti YJS:n omaisuuspohjan
Vaikka kirjan tarkastelujakso on 2000-luku, teos alkaa katsauksella säätiöiden historiaan. Näin kirjan tapahtumat ovat ymmärrettävissä ja Yrjö Jahnssonin säätiö asemoidaan osaksi suomalaisten säätiöiden kokonaisuutta.
“Kirjan pisin osuus keskittyy säätiön ydintehtävän, eli talous- ja lääketieteellisen tutkimuksen tukemiseen, mutta merkittävään osaan nousee myös säätiön taloudenpito, jossa parin viime vuosikymmenen aikana tapahtui todella suuria muutoksia”, Suvanto kuvailee.

Historiateos pureutuu vuosiin, joiden aikana YJS luopui suorasta kiinteistöomaisuudestaan ja samalla myös henkilöstön määrä väheni kymmenestä kahteen kokopäiväiseen.
Kirja kertoo muutoksesta säätiöiden toimintakentässä
Uudelle vuosituhannelle -teos on antoisaa luettavaa kaikille YJS:n toiminnassa mukana olleille, mutta Suvanto suosittelee teosta myös esimerkiksi sijoitusammattilaisille.
“Kirja kertoo YJS:n lisäksi myös laajemmasta muutoksesta säätiöiden toimintakentässä. 2000-luvulla on keskitytty entistä enemmän hyvään hallintoon ja vastuullisuuskysymyksiin myös säätiöissä”, Suvanto kuvailee.
Kirjaa on saatavilla Yrjö Jahnssonin säätiön toimistosta, toimisto(at)yjs.fi. Arvostelukappaleita ja lisätietoja voi kysyä toiminnanjohtaja Elli Dahlilta, etunimi.sukunimi(at)yjs.fi.